lauantai 30. huhtikuuta 2011

Huhtikuun satoa

Huhtikuussa maksettiin suurin osa salkkuni sisältämien osakkeiden osingoista. Yhteensä tätä satoa kertyi 612,43 € eli noin 4,5 % osinkoa maksaneiden yhtiöiden ostoarvosta. Tavallaan osingot ovat kuitenkin vain ikään kuin rahan siirtoa taskusta toiseen, paitsi, että verottaja ottaa osansa välistä. Osakekurssit siis käytännössä putoavat irtoamispäivänä osingon verran, joten suoranaista hyötyä osingoista ei saa. Siksi minua ihmetytti erään pankin markkinointikamppanja, jossa kehotettiin ostamaan osakkeita maaliskuun lopussa, koska "vielä ehtii ostamaan osakkeita, jotka jakavat pian osinkoja". Tällainen mainonta on mielestäni harhaanjohtavaa ja hyvän tavan vastaista arvopaperilain tarkoittamassa merkityksessä.

Mietin, miten raportoisin osinkojen tuoton. Päädyin siihen, että jätän osingot huomiotta salkun tuottoa ilmoitettaessa, jolloin suora vertailu indeksiin, josta osingot myös lasketaan pois, on mahdollista. En kuitenkaan sijoita osinkoja suoraan samassa suhteessa niihin osakkeisiin, jotka ne maksoivat, vaan niihin osakkeisiin, jotka sillä hetkellä näyttävät sijoitusstrategiani mukaan parhailta. Merkitsen sitten osingot tuloksi palkan tapaan tulojen- ja menojen budjetoinnissa.

Osinkojen vuoksi siis kuukauden tulot olivat tavallista suuremmat. Menojakin tuli tavallista enemmän, koska kerran kolmessa kuukaudessa maksettava bussilippu sattui kuun alkuun, ja sähköstä tuli maksettavaksi tasauslasku. Yhteensä säästöön jäi huhtikuussa 1599,10 €. Nyt seitsemän kuukauden keskimääräinen säästö on 1373,27 € / kk. Koska nettopalkkani nousi noin 50 €:lla palkkausjärjestelmän vaihtumisen vuoksi, voin korottaa kuukaisittaista säästötavoitetta 1250 €:oon. Jos saan vielä tehtyä joitakin lisäjärjestelyjä kesällä, pystyn ehkä vielä nipistämään kulutuksesta 100 € / kk ja samalla saamaan muita hyötyjä. Mutta tästä kerron sitten myöhemmin enemmän.

Näiden lisäksi osakesalkku on osinkojen poistamisen jälkeenkin plussalla 539,45 €. Huhtikuun puolessa välissä oli laskuviikko, jolloin tuotto heilahti noin 600 € alaspäin. En oikein osannut löytää tuolle laskulle mitään erityistä syytä. Kurssien toipuminen tapahtui kuitenkin nopeasti. Kuvasta 1 voi nähdä, että loppukuusta eroa tuli vertailuindeksiin, kun osavuosikatsauksia julkistettiin, ja olin valinnut pari osaketta oikein. Vääriäkin valintoja tuli tehtyä, ja ajattelin myydä niitä pois alkukuusta. Oppirahoja tässä maksellaan, mutta pieni lohtu on se, että tappiot saa vähentää myyntivoitoista verotuksessa.
Kuva 1. Huhtikuun osakesalkun kehitys (sininen viiva). Tuottoa tuli melkein tuplasti vertailuindeksiin (oranssi viiva) verrattuna. 
Tein muutoksia sijoitussalkkuuni kokonaisuuteen (edellä puhuttiin vain osakesalkusta) myymällä korkotuotteita ja ostamalla osakkeita. Tarkoituksena on nostaa salkun osakepainoa suunnitelman mukaiseen 80 %:iin. Nyt tuo paino on noin 65 %. Tästä eteenpäin teen painotusten vaihtamisen ostamalla enemmän osakkeita kuukausittain, jolloin saan myös ajallisen hajauttamisen hyödyt. Nyt aluksi kuitenkin halusin päästä eroon eräästä tuottamattomasta sijoituksesta, joten myynti oli perusteltu.

Kuun lopussa rahaa on siis 35 216,02 € eli edelliseen kuuhun verrattuna pääoma on kasvanut 4,74 %. Tällä kasvuvauhdilla 100 000 € olisi kasassa jo 23 kuukauden kuluttua eli maaliskuussa 2013, mutta kyllä niitä huonojakin kuukausia on vielä tulossa, joten on hyvä, että alussa ollaan aikataulusta edellä.

1 kommentti:

  1. Olen täällä todistamaan kuinka minulle tarjottiin vakuudeton laina vain 2%.
    Nimeni on Farida Agus Setiawati ja olen elävä todistus hyvän sanoman Amanda Laina Firm.
    Kuuntele, ei lainanantajalle täällä on valmis auttamaan sinua, vaan ne ovat vain täällä repiä sinut kovalla työllä ansaitut rahat. Mieheni ja olen etsinyt lainojen eri lainanantajien verkossa, mutta lopussa, me petettiin ja repi rahamme eri laina yritykset verkossa.
    Olemme jopa lainannut rahaa maksaa näitä online lainanantajien mutta lopussa, meillä ei ole mitään.
    Minä ja mieheni oli velkaa ja meillä ei ollut yhtä juosta apua, meidän perheyritys mureni ja emme voineet saada rahaa tapaamaan päiväraha kunnes me esiteltiin rouva Amanda, joka auttoi meitä tarjoamalla meille vakuudettomia laina.
    Ota rouva Amanda tänään teidän laina ja unohtaa joku täällä lupaavat sinulle lainaa, koska viimeksi mainitun loppuun, et saa mitään lainaa niitä.
    Lisätietoja siitä, miten päästä rouva Amanda tai seuraa häntä laina menettelyt, Kirjoita minulle jollakin sähköpostiini, faridaaguss@gmail.com ja kunfarida@outlook.com.
    Tai voit lähettää postia rouva Amandan amandaloan@qualityservice.com, amandarichardssonloanfirm@gmail.com ja amandaloanfirm@cash4u.com

    VastaaPoista