Säästökohteita

Käsiteltyäni jo asumismenoja aion nyt käydä läpi muita menoluokkia, joissa voisin yrittää säästää. Seuraavaksi suurimmat menoerät ovat ruoka ja liikkuminen. Näiden lisäksi on joitakin muita menoja, jotka eivät ole pakollisia, mutta joihin kuluu rahaa, kuten harrastusket ja viihde. Käsittelen seuraavaksi oman budjettini rakennetta eri menoluokkien osalta.

Ruoka
Periaatteessa en tingi ruoasta. Tällä tarkoitan sitä, että jos on nälkä, syön. Yritän myös syödä terveellisesti. Työpäivisin ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin syödä lounasravintolassa, jossa annokset on keskimäärin suunniteltu ruoka-ainesuositusten mukaisesti. Teoriassa voisin ottaa omatkin eväät, mutta en näe sitä vaivan arvoiseksi. Kustannukset näiltä osin ovat kuukaudessa noin 20 x 5,20 € = 104 €. Vertailun vuoksi, pikaruokaravintolassa Helsingin seudulla annos maksaa saman verran tai euron tai pari enemmän ja on vähemmän terveellinen. Pikaruokaakin tulee silloin tällöin syötyä, mutta pääsääntöisesti pyrin sitä välttämään.

Tämän lisäksi tarvitaan ruokaa aamuisin ja iltaisin sekä viikonloppuisin. Tämä ruoka tulee ostettua yleensä lähikaupasta. Mielestäni vähin, mitä voin tehdä ruokalaskun pitämiseksi kurissa, on tuotteiden hintojen vertailu. Monista tuotteista on olemassa sekä halpaversioita että merkkituotteita. Joissakin tuotteissa on eroja mauissa, toisissa ei. Kun ero on huomaamaton, ostan halvempaa tuotetta. Kuten on yleisesti tiedossa, monet halpatuotteet tulevat samasta tehtaasta kuin kalliimmatkin, mutta niihin vain lyödään eri merkki päälle. Toki on ymmärrettävää, jos joku eettisistä tai muista vastaavista syistä päätyy ostamaan kalliimpia tuoteita.

Silläkin on väliä, mitä ostaa. Pitkälle jalostetut tuotteet ovat tyypillisesti kalliimpia kuin raaka-aineet. Opiskeluaikoina tuli syötyä einesruokaa, mutta sittemmin olen pyrkinyt siitä eroon. Syitä tähän ovat maku, terveellisyys, ja myös suhteellinen kalleus. Teollinen maku ei ole pitemmän päälle mukava. Valmisruokia ei myöskään tehdä terveyssuositusten mukaan, vaan sen mukaan, mikä myy. Kysyntä määrää tarjonnan tässäkin. Tuoteselosteiden tutkiminen paljastaa, että useimmissa tuotteissa on liikaa rasvaa, suolaa tai sokeria. Esimerkkinä olkoot jogurtit ja myslit, joita markkinoidaan terveysvaikutteisina, mutta joissa on aivan liikaa sokeria, jotta ne voisivat olla merkittävä osa tasapainoista ruokavaliota. Kaiken lisäksi näistä tuotteista joutuu monesti maksamaan melko paljon.

Pelkkien raaka-aineiden ostaminen tulee usein halvimmaksi, varsinkin, jos niitä ostaa suuremmissa erissä. Toisaalta ruoan valmistamiseen kuluu aikaa. Tasapainoa on sitten etsittävä sen välillä, kuinka paljon aikaa haluan kokkaamiseen käyttää ja sen välillä, kuinka paljon haluan maksaa siitä, että toiset tekevät tuon työn. Ravintolassa syöminen edustaa toista ääripäätä ja toista se, että kasvattaa itse ruoka-aineensa. Minun linjani on se, että perusruoka-annos kotona tehtynä ei saisi maksaa yli kahta euroa. Näin 30 annosta kuussa maksaa alle 60 €. Aamiais- ja välipalatarvikkeet koostuvat pääosin leivästä, juustosta, leikkeleistä, jogurteista (vaikka niitä äsken parjasin), ja mehuista sekä satunnaisista hedelmistä. Yhteensä näiden kanssa on mahdollista päästä alle 2 € / vrk kustannuksiin. Juustojen ja leikkeleiden kanssa saa olla tarkkana hinnan suhteen. Ilmoitetut kilohinnat ovat hyviä vertailussa pakkauskokojen vaihdellessa. Lidlissä asiointi voi olla tarpeen, jos lähikaupasta ei löydy sopivan hintaisia. Yhteensä siis kuukauden perusruokakustannukset ovat suuruusluokkaa 100 + 60 + 60 € = 220 €.

Linjani perusruoan suhteen on pitää se yksinkertaisena, enemmän tankkauksena kuin nautiskeluna. Kaupasta kyllä tarttuu mukaan kalliimpiakin ruoka-aineita, esim. suklaata, jäätelöä, ja kahvia. Näiden tuotteiden kohdalla merkillä on jonkin verran väliä, koska se vaikuttaa makuun. Tosin jälleen Lidlissä voi tehdä löytöjä, mutta se edellyttää kokeilua. Erikseen olen vielä budjetoinut ravintolasyömisen ja -juomisen, joka on yleisesti ottaen kallista, mutta elämyksistä on joskus maksettava.


Liikkuminen
Pääkaupunkiseudulla kaikki on lähellä. En näe hyötyä oman auton pitämisestä. Auto itsessään maksaa. Sen lisäksi tulevat vakuutusmaksut sekä polttoaine- ja huoltokulut. On vaikea saada auton kuluja alemmas kuin bussilipun hinta. Työmatkakulut saa vähentää verotuksessa ansiotuloista, mutta on vaikea perustella verottajalle oman auton käyttö, kun bussi menee melkein ovelta ovelle kodin ja työpaikan välillä. Lisäksi, vaikka polttoainekuluja saisikin vähennettyä verotuksessa, ei muita kuluja saisi samaan tapaan poistettua. Sen sijaan bussilipun saa verotuksessa vähennettyä, vaikka sitä käyttäisikin myös vapaa-aikana. Verovähennyksissä on muistettava kuitenkin, että omavastuuosuus on 600 € ja toisaalta oikeaa säästöä tulee vain veroprosentin verran jäljelle jäävästä summasta, joten matkakustannusten absoluuttisella tasolla on merkitystä. Seutulippu on 89 € / kk kuukausittain ostettuna, mutta jos sen ostaa harvemmin, voi säästää muutaman euron. Minä ostan sen kolmen kuukauden välein, jolloin hinnaksi tulee noin 83 € / kk. Myös vuoden välein ostaminen olisi mahdollista, mutta en ole varma tarvitsenko lippua koko vuodeksi.

Toisaalta välimatkat pääkaupunkiseudulla ovat pieniä. Minulla menee kävellen noin 20 minuutia ydinkeskustaan. Riippuen ajankohdasta, voi myös julkisilla liikennevälineillä kulua aikaa 10-30 minuuttia, kun odotusajat pysäkillä lasketaan mukaan. Käveleminen on siis ihan käypä vaihtoehto. Jos on paljon kannettavaa, tuntuu julkisten liikennevälineiden käyttö mukavammalta, mutta tämä on harvoin tilanne. Työpaikalle matkaa on 6,5 km, minkä kävelee tunnissa tai sitten juoksee 30-40 minuutissa. Bussilla aikaa kuluu ajankohdasta riippuen 15-50 minuuttia ja tähän tarvitaan seutulippu, koska kaupungin raja tulee ylitettyä. Olenkin miettinyt bussilipusta luopumista kesäksi. Paitsi, että rahaa säästyy, niin myös kunnosta tulee pidettyä huolta. Erikseen ei tarvitse lähteä peruslenkille, jos juoksee töihin tai töistä tai molempiin suuntiin. 13 km päivässä ei ole mitään erityistä maratoonarille. Ja jos väsyttää, niin sitten voi kävellä.

Otsikon "liikkuminen" alle sopivat myös ulkomaan matkat. Niihin saa uppoamaan kaikki säästöt, jos niin haluaa. Kuluihin vaikuttaa kaksi asiaa: kuinka usein matkoja tehdään, ja kuinka kalliisti niistä halutaan maksaa. Minulla ei ole erityistä tarvetta vierailla ulkomailla. Samanlaista olemista se on se oleminen muuallakin maapallolla. Tietysti välillä sitä haluaa nähdä jotain erilaista tai irrottautua arjesta, mutta minulla tuo tarve on tyydytetty maksimissaan kahdella ulkomaan matkalla vuodessa. Ja pärjään hyvin nollallakin matkalla. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että saan nuo ulkomaan matkat työni puolesta. Minun ei siis tarvitse maksaa niistä mitään, mutta toisaalta matkat ovat työmatkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että minun on kulutettava päiväsaika sisätiloissa, ja kaupungille pääsee pyörimään vasta illalla. Mutta näkeehän näin maailmaa edes jossain määrin. Bonuksena ovat matkoista maksettavat ylimääräiset päivärahat, jotka tietysti sijoitan, enkä tuhlaa matkalla. Olen toki ulkomailla käynyt omaehtoisestikin, mutta niin tehdessäni valitsen ajankohdan sesonkien ulkopuolelta ja etsin halvat lennot ja hotellin ajoissa, jolloin säästö voi olla helposti satoja euroja. Matkan suunnitteluun käytetylle ajalle saa huiman tuntipalkan, kun jakaa tuon säästön käytetyllä ajalla.


Muut menot
Monilla ihmisillä harrastuksiin uppoaa paljon rahaa. Riippuu harrastuksesta, miten suuri rahareikä se on. Minä olen valinnut melko halpoja harrastuksia, osittain johtuen siitä, että opiskeluaikoina ei ollut varaa mihinkään kalliiseen toimintaan. Esimerkiksi aikaisemmin touhusin paljon tietokoneiden kanssa (ohjelmoin, pelasin). Tietysti uuden koneen ostaminen tietyin väliajoin on melko kallista, mutta pitemmälle aikavälille jaettuna tuo kustannus on kuitenkin melko pieni. 1 500 € kolmelle vuodelle jaettuna on noin 10 € / viikko. Toinen harrastus, joka minulla on ollut, on kestävyysjuoksu. Periaatteessa siihen ei tarvitse kuin juoksukengät, mutta käytännössä juoksukamppeita kertyy melko paljon, koska tarvitaan myös urheiluvaatteet joka kelille ja kenkiäkin useampi pari. Toisaalta laadukkaat varusteet kestävät pitkään. Myös kisamatkat ulkomaille maksavat, mutta yleensä kulutettu raha on saatujen kokemusten arvoista. Tässäkin kulut voi hajauttaa pitemmälle ajalle, jolloin ne eivät ole loppujen lopuksi suuria. Englanniksi voidaan käyttää termiä amortized cost, mille en löytänyt suomennosta.

Sellaisten harrastusten vastakohtana, joissa menot ovat kertaluonteisia tai harvinaisia, ovat säännöllisiä maksuja vaativat harrastukset. Esimerkiksi kuntosalien jäsenyydestä on tavallisesti maksettava kuukausittain. Minulla oli aikaisemmin kuntosalijäsenyys, mutta yli 50 € / kk tuntui sitten loppujen lopuksi liian suolaiselta hinnalta, koska kertakäynteihin verrattuna kuukausimaksu tuli kannattavaksi vasta kolme kertaa viikossa treenaamalla. Jos harrastukseni olisi esim. kehonrakennus, tämä jäsenyys olisi kannattavaa, mutta koska kuntosalitreeniä tehtiin juoksun ehdoilla, tilanne oli toinen. Eli siis vastaanlaisia ratkaisuja tehdessä kannattaa miettiä, mitä todella haluaa, ja panostaa siihen. Muutoin tällaisia turhia kuukausittaisia maksuja saattaa kertyä ajanmyötä erilaisista jäsenyyksistä, kausikorteista, yms.

Päädyin myös siihen, että eräs turha kausimaksu on TV-lupa. Maksuna tuo ei ole kovin suuri, mutta telkkarin katseluun kuluva aika on tuhlattua aikaa. Myös rentoitumisen kannalta. Suuren osan elokuvista olen jo nähnyt; joko kirjaimellisesti tai juonen samankaltaisuuden vuoksi. Perinteisiä sarjoja en viitsi seurata, koska niiden tarkoitus on lähinnä koukuttaa. Jotain urheilutapahtumia tai tosi-TV-kilpailuja joskus olen katsonut, mutta en niidenkään takia viitsi TV-lupaa maksaa, koska niitä on usein mahdollista katsoa netti-TV:stä. Siksi olen päättänyt katkaista TV-luvan kesällä. Vapautuvan ajan voin hyödyntää vaikkapa opiskelemalla sijoittamiseen liittyviä asioita lisää tai vain nukkumalla. Olen aikaisemminkin ollut vuosia ilman TV:tä, joten tiedän, että ensimmäiset kaksi viikkoa menevät vieroittautumiseen, mutta sitten on helpompaa, ja aikaa riittää kaikenlaiseen puuhasteluun.

Jopa TV:tä suurempi menoerä voisi olla elokuvissa käynti. Tavallinen elokuvalippu maksaa 10-12 € tai sarjalipulla saattaa päästä 8,50 €:lla. Nämä hinnat ovat mielestäni järjettömän korkeat verrattuna vastineeksi saatavaan elämykseen. Käynkin elokuvissa lähinnä silloin, jos kaksi ehtoa täyttyy: 1) sitä katsomaan on menossa hyvä porukka osana muuta iltaohjelmaa, ja 2) elokuva on hyvälaatuinen. Näiden lisäksi saatan mennä muulloin, jos ilmaiseksi pääsen. Ilmaisia elokuvalipuja olen saanut esim. osallistumalla koekaniinina johonkin tutkimukseen yliopistolla. Elokuviin menemisen halvempana vaihtoehtona on videon vuokraaminen kotiin, jolloin saa valita itse istumapaikkansa ja seuransa. Joitakin vuosia sitten hankin kotiteatterijärjestelmän, minkä vuoksi pystyn nauttimaan suuresta screenistä ja monikanavaäänistä kotonakin. En ole aivan varma tämän investoinnin kannattavuudesta, mutta en kyllä siitä luopuisikaan, kun se kerran tuli hankittua.

Yhteenveto
Edellä olen käsitellyt budjettini toiseksi ja kolmanneksi suurimpina menoerinä ruokaa ja liikkumista sekä näiden lisäksi joitakin yksittäisiä pienempiä menoja. En pyri kulujen karsimisessa äärimmäiseen pihiyteen, vaan haluan vain saada rahoilleni vastinetta. Yksinkertaisesti terveen järjen käyttö, vertailu, ja se, että pysähtyy miettimään hetkeksi, voivat riittää säätöjen tekemiseen. Säännöllinen, pienehköltä vaikuttava, mutta turha meno voi pitkällä aikavälillä kuluttaa paljon rahaa, kun taas suuri kertahankinta asiaan, jolla on suurikäyttöarvo, voi amortized cost periaatteella osoittautua hyvinkin kannattavaksi. Käytän aikaa sen miettimiseen, mitä todella tarvitsen, sen vastakohtana, mitä sillä hetkellä haluan. Tuo halu voi kadota, jos mietin, onko hankinnalla arvoa pitemmän ajan kuluttua tai paljonko hankinta tulee vaatimaan aikaa sen täyden arvon hyödyntämiseksi.

Säästämistä voi ajatella myös eräänlaisena kokeiluna tai oppimiskokemuksena: "Pystynkö pärjäämään ilman sitä ja tätä?" Kokeilun jälkeen on kokemusta viisaampi. Sitten on mahdollista sanoa, onko kulutettu raha vastineeksi saadun todellisen hyödyn tai nautinnon arvoinen. Todella köyhät ihmiset joutuvat pakon sanelemana pärjäämään ilman monia asioita, joita keskiluokkaiset ihmiset pitävät itsestäänselvyyksinä. Köyhä ei ehkä ole koskaan voinut kokea jotain, mihin tarvitaan merkittävästi rahaa, ja voi olla siitä kateellinen keskiluokkaiselle. Vastaavasti keskiluokkainen ei ehkä koskaan ole kokeillut olla ilman jotain, jonka olettaa olevan itsestäänselvyys, eikä siksi osaa olla tyytyväinen siihen, mitä hänellä on. Sen sijaan keskiluokkainen, joka on koettanut olla ilman jotain, mihin hänellä on varaa, ja jota monet pitävät itsestäänselvyytenä, on voinut kokea molemmat puolet yhtälöstä. Näin hän joko osaa olla tyytyväinen siihen, mitä hänellä on varaa, tai sitten hän on voinut todeta, ettei todellisuudessa tarvitsekaan kaikkea siitä, ja pystyy siten säästämään enemmän rahaa.