sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Helmikuun tulos

Taas on kuukausi takana. Kurssinousu on jatkunut vahvana, varsinkin USA:ssa, jossa viime vuoden huiput on jo ohitettu. Voi olla, että tänä vuonna hätyytellään jo vuoden 2008 lukemia. Paljon tästä johtuu siitä, että USA:ssa ei alunperinkään jouduttu viime vuonna samanlaisen monttuun, kuin esimerkiksi Suomessa. Suomalaisiin osakkeisiin oikea-aikaisesti sijoittanut on tosin voinut keräillä kymmenien prosenttien voittoja viime kuukausina. Tosin oikea-aikaisuus on vaikea laji.

Helmikuussa en saanut säästöön kovin paljon, koska maksettavaksi tuli mm. ammattiliiton jäsenmaksu, huonekaluja sekä osa lomamatkasta etukäteen. Mikään näistä kuluista ei tietenkään ollut tiukasti pakollinen, mutta jokaisen niistä katson hyödylliseksi tavalla tai toisella. Sijoitettavaa rahaa jäi siis 568,88 €. Yhteensä rahaa on siis kertynyt 45 834,26 €. Kasvua edellisestä kuusta on tullut 1,43 %, josta sijoitustuloja on 0,15 %.

Mielenkiintoni talousasioiden seuraamiseen on ollut viime aikoina laimeahkoa, koska samat teemat vain toistuvat kerta toisensa jälkeen. Toinen asiaan vaikuttava seikka on se, että minulla ei rahaa kiinni suuririskisissä sijoituksissa. Olenkin kääntänyt huomioni blogin alkuperäisen otsikon mukaisesti menojen karsimiseen. Olen keksinyt, miten saada säästöön kuukausittain pari sataa eroa enemmän silti tinkimättä elintasosta. Mutta tästä kirjoittelen erikseen myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti