keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tammikuu takana

Kuukausi on jälleen vaihtunut, joten on aika raportoida kuukauden tulos. Lyhyestä virsi kaunis. Eli siis säästöjä kertyi 1063,46 €. Ylimääräistä rahaa meni kesän lomamatkojen varailuun jo tässä vaiheessa vuotta. Yhteensä varallisuutta on nyt 45 188,27 €. Kasvua edelliseen kuuhun tuli 3,21 %, josta sijoitusten arvon lisäys ja osingot olivat 0,78 %. En nyt piirrä tähän mitään kuvaa, koska ne ovat niitä samoja tylsiä palkkeja. Olen tietysti viime vuoden tappioiden vuoksi jäljessä tavoitteesta.

Uuden strategian noudattaminen on yhtä jännittävää kuin maalin kuivimisen seuraaminen. Siksi en ole jaksanut blogia kovin usein päivitellä. Olen toki käyttänyt aikaani rahoitusalan kirjallisuutta lukien. Otin kertauksen vuoksi luettavaksi William Sharpen klassikkokirjan Porftfolio Theory & Capital Markets (2000, McGraw-Hill). Suosittelen tuota kirjaa kaikille, joita kiinnostaa odotusarvoihin, variansseihin, ja korrelaatioihin perustuva perinteinen portfolioteoria. Matematiikka on tehty niin yksinkertaiseksi, että sen ymmärtää kuka tahansa lukiolainenkin. Teorian johdossa on tehty selväksi, mitä oletuksia on tehty, ja teoria on sinänsä virheetön, jos nuo oletukset hyväksyy. Toki Nassim Taleb kirjassaan Black Swan (2010, Random House Trade Paperback Edition, s. 277, 278) haukkuu tuon teorian maan rakoon, koska se perustuu normaalijakaumaan. Jää lukijan harkintaa, kumpaa miestä haluaa uskoa.

Yleisestä markkinatilanteesta sanottakoon, että tammikuu oli poikkeuksellisen vahvaa nousua. Vaikka kurssit nousivat, en ole yhtään varma siitä, että pahin on vielä ohi. Näyttää siltä, että Italian ja Espanjan valtion lainojen korot ovat taas normalisoituneet. Sen sijaan Kreikan ja Portugalin korot ovat vielä kestämättömällä tasolla. Sama ajan pelaaminen jatkuu edelleen kuin viime vuonnakin. Olen melkoisen varma, että Kreikka saa uuden "pelastuspakettinsa" kaikesta huolimatta. Nyt vain yritellään pelotella kreikkalaisia kovempiin säästöihin.

Henkilökohtaisesti en ole juurikaan huolissani talouden mylleryksestä. Konservatiivinen strategiani pitää huolen siitä, että suuria tappioita ei tule. On toki mielenkiintoista kehitellä kaikenlaisia kikkailustrategioita, mutta en ole kiinnostunut laittamaan rahojani niihin kiinni. Niitä voi testailla leikkirahalla, esimerkiksi osoitteessa http://simulator.investopedia.com/Home.aspx. Tulee nimittäin halvemmaksi.

2 kommenttia:

  1. Mielestäni Taleb on selkeästi paremmin jäljillä ja varmasti tietää paremmin kuin allekirjoittanut tai esimerkiksi moni taloustieteen nobelisti mikä on muutamissa viimeisissä katastrofeissa mennyt pieleen. Ihminen on valitettavasti hyvin oppimaton eläin ja hakkaa päätänsä hyvin usein samoihin seiniin. Itsekin sitä tulee harrastettua vähän liiankin usein. Normaalijakaumahan toimii hyvin normaalitilanteissa, mutta niissä epänormaaleissa tilanteissa sen hyödyntäminen väistämättä johtaa katastrofiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos loistavasta blogista. Varsinkin asuntolainalaskelmat ovat olleet parhaita, mitä tullut vastaan. Helposti seurantaan.

    VastaaPoista